Hometta ja sientä

Se mitä moni talon ostaja nykyään pelkää ja kammoksuu oli meille itsestään selvyys. Tästä talosta löytyy varmasti hometta ja sientä. Talo on seissyt 80-luvulta tyhjillään tai ainakin kylmänä, joten olisi aika tyhmää olettaa, että mitään kasvustoa ei löytyisi.

Purkuhommat aloitettiin olohuoneesta eli isosta salista. Ja koska tämä tietokoneguru on mainioin ikinä, niin onnistuin hävittämään kuvat alkuvaiheista. Onneksi ne löytyvät kuitenkin vielä täältä:

https://www.instagram.com/p/BnMPB4KjgL4/?hl=fi&taken-by=tiilikasa

Homma lähti käyntiin levyjen irroituksesta seinistä. Toiveena oli, että rappaus olisi säilytettävissä sellaisenaan, mutta toisin kävi. Rappaus oli kyllä ehjä, osittain kopo mutta suurimmalta osin mustan kasvuston eli homeen peitossa. Home lähetettiin tutkittavaksi ja tuloksena oli "ei vaarallinen", joten homma jatkui. Kunnon pesukin olisi riittänyt, mutta päädyttiin kuitenkin uusimaan pinnat kokonaan eli kaikki vanha rappaus pudotettiin alas.

Seinien jälkeen päästiin käsiksi lattioihin. Lattialankkujen irroitus oli työlästä, mutta oikeilla välineillä vain muutama lankku hajosi hieman enemmän. Ja siis oikea väline näkyy kuvassa Martinin kädessä. Eli purkurauta/naulanpoistaja. Tässä ollaan jo päästy pitkälle ja viimoisia lautoja vielä irroitellaan.


Entiset omistajat sanoivat meille, että talo on kylmä. Ja nyt jo syksyn käännyttyä suht pitkälle, niin kyllähän siellä viileää on, mutta ai niin joo; meillä on lattiat auki ja ei lämmitystä. :D Mutta siis nähtäväksi jää, onko kylmyys pudonneista eristeistä johtuvaa vai johtuuko jostain muusta. Alla siis kuvaa miltä lattia näytti lankkujen poiston jälkeen. Ei siellä paljoa eristeitä enää ollut lämmittämässä.


Lattian alta löytyikin sitten sitä sientäkin kuten lupasin. Se että mikä sieni on kyseessä ei ole minulle selvinnyt. Mutta toisaalta mitäpä minä sillä tiedolla teen, kun kaikki vanhat materiaalit otettaan pois ja vaihdetaan uusiin. Eli vaikka kyseessä olisi pahamainen lattiasieni, niin sen elinolosuhteet muutetaan nyt sellaisiksi, että se ei enää viihdy.


Alkuperäinen ajatus oli tyhjentää itse eristemuhjut, mutta talon väkeen iski mukavuudenhalu ja imuauto tilattiin pihaan. Olihan tää näin nyt hiton paljon mukavampaa ja siistimpää ja kaikin puolin miellyttävämpää, jos ei laskua mieti. Ja siis ei se oikeastaan ollut edes kallista. 670€ työstä, josta meiltä olisi varmasti käsin mennyt pari päivää ainakin ja veivät vielä mennessään eristeet niin ei niillekään tarvinnut miettiä loppusijoitus paikkaa. Oikein hyvä diili siis.



Mutta jotta homma ei liian ruusuista ole, niin kyllähän sitä sai sitten ihan sitä fyysistäkin hommaa tehdä oikein urakalla. Koska siis olemme aika pikkutarkkoja tai ehkä jopa hieman perfektionisteja, niin haluttiin saada vielä vähän maata tuolta pois, että saadaan kunnon tuuletus ja ei varmasti jää mitään muhjuja muhimaan. Ensin ajateltiin soitella apuja, mut ukkokulta sano, että ei me mitään apuja nyt tarvittukaan, ku akka hoiti homman parissa päivässä hienosti. Voin sanoa, ettei tullut mieleen "lähteä salille" enää työpäivän jälkeen. :D (toim.huom. pieni valkoinen valhe tuossa pääsi...tää nainen ei oo salilla käyny yli kymmeneen vuoteen ;))


Pari tuollaista kuormaa sielä tyhjennettiin ja siivottiin ihan kahdestaan. Oma pelto sai vähän täytettä.


Tässä kuvassa vasemmalla näkyy puhdistettua aluetta ja oikealla vielä työn alla. Pahimmillaan sellainen 30senttiä oli turhaa ja ylimääräistä tavaraa. (tikapuut olivat nuohoojaa varten...siitä sitten vaikka seuraavassa kirjoituksessa)


Jotta tästäkään postauksesta ei tule ihan tuhottoman pitkää niin jatketaan taas myöhemmin. Ja jotta homma ei mene ihan pohjilla olemiseksi niin terveisiä katolta. Uskomatonta, että maisema oli pari kuukautta takaperin vielä näin vihreä!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tervetuloa